Mika seisoi pää kulmassa, katsellen haravointipaikan yli, kun lehdet kasautuivat kultaisina ja ruskeina kasoina.

Mika stood with his head tilted, watching over the raking area as the leaves piled up in golden and brown heaps.

Pihalla tuuli teki huurteista temppuaan puiden oksilla.

In the yard, the wind performed its frosty trick on the trees' branches.

Syksy oli saapunut sisäoppilaitokseen.

Autumn had arrived at the boarding school.

Hän oli uusi oppilas täällä, hiljainen ja mietteliäs.

He was a new student here, quiet and contemplative.

Mika halusi kuulua joukkoon, olla yksi muista.

Mika wanted to fit in, to be one of the others.

Toisinaan se tuntui vaikealta, mutta tänä iltana oli tervetulojuhla.

Sometimes it felt difficult, but tonight there was a welcome party.

Juhlassa voisi ystävystyä, ajatella hieman muutakin kuin koulutehtäviä.

At the party, he could make friends, think about something other than school assignments.

Päänvaivaa oli vain yksi asia: hänen pähkinäallergiansa.

There was just one headache: his nut allergy.

Mika oli päättänyt, ettei kertoisi siitä muille.

Mika had decided not to tell others about it.

Se tuntui nololta, ehkä hän olisi vain yksi riesa.

It felt embarrassing; maybe he'd just be a nuisance.

Hän astui juhlasaliin, vanhojen puiden katvetta muistuttavaan huoneeseen, jossa kattoparrut risteilivät himmeän valaistuksen alla.

He stepped into the banquet hall, a room reminiscent of the shade of old trees, where the ceiling beams intersected under dim lighting.

Muiden oppilaiden ääntely merenä ympärillään sai hänet tuntemaan itsensä pieneksi.

The noise of other students, like a sea around him, made him feel small.

Pöydillä oli tarjolla erilaisia herkkuja.

Various treats were available on the tables.

Kaikkialla leijui hienoisten mausteiden ja kuohkean leivonnaisen tuoksu.

The scent of delicate spices and fluffy pastries wafted everywhere.

Mika näki Saara ja Eero keskustelevan vilkkaasti.

Mika saw Saara and Eero talking animatedly.

Hän rohkaisi itsensä, otti annosastiaa käteensä ja käytti mahdollisuutensa rakentaakseen ystävyyksiä.

He gathered his courage, took a serving dish in hand, and seized the opportunity to build friendships.

Kun Mika nosti lusikan kohti suutaan, hän tunsi ensin kevyen kihelmöinnin huulillaan.

As Mika raised a spoon to his mouth, he first felt a light tingling on his lips.

Hän työnsi sen syrjään, jotta voisi nauraa Eeron vitsin mukana.

He pushed it aside to laugh along with Eero's joke.

Sitten kihelmöinti voimistui.

Then the tingling intensified.

Hänen sydämensä alkoi jyskyttää vaaran merkkinä.

His heart began to pound, signaling danger.

Mika tiesi mitä se tarkoitti, mutta ei voinut antaa muiden huomata.

Mika knew what it meant, but he couldn't let others notice.

Kuin yksittäinen onneton tammenlehti syysmyrskyssä, Mika tunsi kehonsa kontrollin heikentyvän.

Like a single unfortunate oak leaf in an autumn storm, Mika felt the control over his body weakening.

Hengenahdistus saapui.

Shortness of breath arrived.

Hän ei enää pystynyt kätkemään sitä.

He could no longer hide it.

Saara huomasi hänen kasvojensa kalpenevan.

Saara noticed his face turning pale.

"Mika, oletko kunnossa?"

"Mika, are you okay?"

hän kysyi ääni huolestuneena.

she asked, her voice worried.

Se oli liikaa; Mika nyökkäsi, kädellään haparoiden ja vihdoin osoittaen varoitusmerkkiä rinnassaan.

It was too much; Mika nodded, fumbling with his hands and finally pointing to the warning sign on his chest.

Ympärillä oleva juhlallinen hetki kääntyi paniikiksi.

The festive moment turned into panic.

Saara astui eteenpäin ja toimi nopeasti.

Saara stepped forward and acted quickly.

Hän oli oppinut ensiapua aiemmin kesällä.

She had learned first aid earlier in the summer.

"Hakekaa apua, nopeasti!"

"Get help, quickly!"

Saara huusi.

Saara shouted.

Vierellä ollut Eero juoksi hakemaan hoitajan.

Eero beside her ran to get the nurse.

Mika kiidätettiin sairaalasiipeen, jossa hänet hoidettiin nopeasti.

Mika was rushed to the infirmary, where he was treated quickly.

Hoitajat antoivat hänelle lääkettä ja varmistivat hänen turvallisuutensa.

Nurses gave him medication and ensured his safety.

Hetken kuluttua Mikakin rentoutui, hengitys tasoittui.

After a while, Mika also relaxed, his breathing evened out.

Mikan mielessä pyörivät kysymykset: Mitä muut ajattelevat?

Questions swirled in Mika's mind: What do others think?

Näinkö hänen salaisuutensa paljastuminen tapahtuisi?

Was this how his secret would be revealed?

Mutta jotain odottamatonta tapahtui, kun hänen luokkatoverinsa vierailivat loman jälkeen.

But something unexpected happened when his classmates visited after the holiday.

He toivat huoneeseen iloa, kertoivat keinuvan tammen olevan yhtä tärkeä kuin muutkin puut lehtimetsässä.

They brought joy into the room, saying that a swaying oak is just as important as other trees in a deciduous forest.

Lopulta Mika ymmärsi, ettei hänen tarvinnut piiloutua ollakseen hyväksytty.

Eventually, Mika understood that he didn't have to hide to be accepted.

Hän uskalsi myöntää allergiansa ja kertoa siitä avoimesti.

He dared to admit his allergy and talk about it openly.

Saara ja Eero vierellään hän tiesi, ettei yksinäisyys ollut enää uhkaavan lehdetön metsä.

With Saara and Eero by his side, he knew that loneliness was no longer a threatening leafless forest.

Mika oli osa jotakin suurempaa ja parempaa.

Mika was part of something bigger and better.

Ilta laskeutui, ja Mika katsoi ulos ikkunasta.

Evening descended, and Mika looked out the window.

Syksyn kultaama maailma huokui ystävyyttä.

The autumn-gilded world exuded friendship.

Nyt hän oli osa tuota maailmaa, rehellisyys rinnassaan kuin metsä täynnä loistavia tammenlehtiä.

Now he was part of that world, honesty in his heart like a forest full of brilliant oak leaves.