Aino seisoi sairaalan käytävällä pienen lahjakassin kanssa.

Aino stood in the hospital corridor with a small gift bag.

Ulkona pyrytti lunta, ja kylmyys tunkki sisään kaikkialta, puhtauden tuoksu tiukasti mukana.

Outside, snow was blowing, and the cold seeped in from everywhere, accompanied by a tight scent of cleanliness.

Oli Runebergin päivä, ja oppilaat olivat tulleet ilahduttamaan potilaita.

It was Runeberg's Day, and the students had come to cheer up the patients.

Aino halusi erityisesti ilahduttaa jotakuta, mutta ujous painoi häntä alas kuin raskas talvitakki.

Aino particularly wanted to make someone happy, but shyness weighed her down like a heavy winter coat.

Eero, reippaana ja avuliaana, jakeli ohjeita muille vapaaehtoisille.

Eero, cheerful and helpful, was giving instructions to the other volunteers.

"Tänään teemme jonkun päivän paremmaksi," hän julisti hymyillen.

"Today, we are going to make someone's day better," he declared with a smile.

Aino ihaili Eeron itsevarmuutta ja toivoi, että hänkin osaisi olla yhtä avoin ja rohkea.

Aino admired Eero's confidence and wished she could be as open and brave.

Aino astui huoneeseen, jossa vanha mies katseli ikkunasta lumista maisemaa.

Aino stepped into a room where an old man was looking out at the snowy landscape.

Lauri näytti vakavalta ja hieman yrmeältä.

Lauri looked serious and somewhat grumpy.

Aino epäröi hetken, mutta otti sitten askelen eteenpäin.

Aino hesitated for a moment, but then took a step forward.

"Heippa, Lauri," Aino sanoi varovasti.

"Hello, Lauri," Aino said cautiously.

"Olen Aino ja toin sinulle Runebergin torttuja."

"I'm Aino and I brought you Runebergintorttuja."

Lauri vilkaisi Ainoa, muttei sanonut mitään.

Lauri glanced at Aino, but said nothing.

Hänellä oli ryppyinen otsa ja kylmä katse.

He had a wrinkled forehead and a cold gaze.

Ainoa jännitti.

Aino felt nervous.

Tämä ei alkanut hyvin.

This wasn't going well.

Aino istui tuolille Lauriin vastapäätä.

Aino sat in a chair opposite Lauri.

"Rakastan Runebergin päivän perinnettä," hän jatkoi, yrittäen keventää ilmapiiriä.

"I love the tradition of Runeberg's Day," she continued, trying to lighten the atmosphere.

"Nämä tortut ovat itse leivottuja."

"These tarts are homemade."

Lauri näytti miettivän hetken, kunnes otti tortun vastaan.

Lauri seemed to ponder for a moment before accepting the tart.

Hän haukkasi varovasti.

He took a cautious bite.

"Ei hullumpaa," hän sanoi lopulta.

"Not bad," he said finally.

Tässä oli edistystä, ajatteli Aino hieman rentoutuen.

This was progress, thought Aino, relaxing a bit.

Seuraavan tunnin aikana Aino yritti eri aiheita, mutta Lauri vastasi lyhyesti, jos ollenkaan.

Over the next hour, Aino tried different topics, but Lauri responded briefly, if at all.

Aino alkoi tuntea turhautumista.

Aino began to feel frustrated.

Hänen teki mieli luovuttaa, mutta sitten hän kuuli Laurin mutisevan jotain rakastamistaan talvet.

She wanted to give up, but then she heard Lauri muttering something about loving winters.

Ehkä siinä oli avain.

Maybe that was the key.

"Minkälaisia kaikki talvet olivat, kun olit nuori?"

"What were winters like when you were young?"

Aino kysyi.

Aino asked.

Laurin silmät kirkastuivat yllättäen.

Lauri's eyes suddenly brightened.

"Oi, ne talvet," Lauri aloitti, muistojen pehmentäessä hänen katsettaan.

"Oh, those winters," Lauri began, memories softening his gaze.

"Teimme lumilinnoja ja hiihtelimme pitkin metsiä..." Kun Lauri kertoi tarinoitaan, Aino huomasi Laurin äänen muuttuvan pehmeämmäksi, lähes kuin lumisade ulkona.

"We built snow castles and skied through the forests..." As Lauri told his stories, Aino noticed Lauri's voice becoming softer, almost like the snowfall outside.

Kiitollisuus täytti Ainoa.

Gratitude filled Aino.

Hän näki, että näillä yksinkertaisilla kysymyksillä oli merkitystä.

She realized that these simple questions mattered.

Lopulta kun Aino valmistautui lähtemään, Lauri hymyili hänelle aidosti.

Finally, as Aino prepared to leave, Lauri gave her a genuine smile.

"Nähdäänkö taas ensi viikolla?"

"Shall we meet again next week?"

hän kysyi.

he asked.

Aino nyökkäsi.

Aino nodded.

"Ehdottomasti," hän vastasi iloisesti.

"Absolutely," she answered happily.

Myöhemmin, ulkona kylmässä ilmassa, Aino tunsi olonsa kevyemmäksi kuin koskaan ennen.

Later, in the cold air outside, Aino felt lighter than ever before.

Hän huomasi, että hänkin oli muuttunut.

She realized that she, too, had changed.

Hän oli rikkonut ujouden muurinsa ja auttanut Lauria löytämään arvoa uudestaan.

She had broken through her wall of shyness and helped Lauri rediscover value.

Lumineen päivineen Runebergin päivä oli tähän mennessä ollut ikimuistoinen.

With its snowy days, Runeberg's Day had been unforgettable so far.

Aino oppi uusia asioita sekä Laurista että itsestään.

Aino learned new things about both Lauri and herself.

Lauri puolestaan mietti, kuinka tärkeää oli kertoa tarinoita edelleen ja herätellä menneitä lämpöisiä muistoja.

For Lauri, he pondered how important it was to keep telling stories and awaken past warm memories.

Ja Eero, innokas kuin koskaan, heilautti kättään kadunkulmassa, tyytyväisenä päivän kulkuun.

And Eero, eager as ever, waved from the street corner, satisfied with the day's events.

He olivat kaikki voittaneet jotain: ymmärrystä ja ystävyyttä, joka kantaisi heitä vielä pitkään.

They had all gained something: understanding and friendship that would carry them for a long time.