Talvinen hiljaisuus peitti Saimaa-järven.

The winter silence covered Saimaa-järvi lake.

Jäälakeus kimalteli kuun valossa, ja metsän varjot venyivät pitkiksi.

The frozen expanse glistened in the moonlight, and the shadows of the forest stretched long.

Mika, kokenut kalamies, katsoi horisonttiin.

Mika, an experienced fisherman, looked towards the horizon.

Vieressä Sanna, hänen seikkailunhaluinen veljentyttärensä, yritti saada kalaa.

Beside him, Sanna, his adventure-loving niece, tried to catch a fish.

Kalevi, unelmoija, jutteli järven taruista.

Kalevi, a dreamer, chatted about the lake's legends.

"Täällä on nähty outoja olomuotoja", hän sanoi.

"Strange forms have been seen here," he said.

Mika kohautti olkapäitään.

Mika shrugged his shoulders.

"Vanhoja tarinoita.

"Old stories.

Ei syytä huoleen."

No reason to worry."

Päivä kului kalastaen ja nauraen.

The day passed with fishing and laughing.

Mutta illalla, kun pakkanen kiristyi, Sanna katosi.

But in the evening, as the frost grew harsher, Sanna disappeared.

Mika ja Kalevi etsivät häntä hätäisinä.

Mika and Kalevi searched for her frantically.

"Hän oli tässä hetki sitten!"

"She was here just a moment ago!"

Kalevi huudahti.

Kalevi exclaimed.

Mika tunsi pelon kuristavana.

Mika felt fear choking him.

Ehkä tarinat eivät olleetkaan vain tarinoita.

Maybe the stories were not just stories.

Jäälle laskeutui sankka sumu, ja Mika seisoi yksin.

A thick mist descended on the ice, and Mika stood alone.

Miettiessään kuuli hän ääniä - outoja, vieraita.

As he pondered, he heard voices—strange, foreign.

"Sanna!"

"Sanna!"

hän huusi, mutta kuuli vain tuulen vastauksen.

he shouted, but only heard the wind's answer.

Kalevi ehdotti palaamista autolle hakemaan apua, mutta Mika epäröi.

Kalevi suggested returning to the car for help, but Mika hesitated.

Hän ei voinut jättää Sannaa, vaikka pelkäsikin.

He could not leave Sanna, even though he was afraid.

Silloin, sumun läpi, hän näki hahmon.

Then, through the mist, he saw a figure.

Se oli vanha, kumarainen, ja se nosti kätensä tervehdykseen.

It was old, stooped, and raised its hand in greeting.

Mika tunsi jännityksen laukeavan, sillä hän tajusi olennon olevan osa järven myyttejä.

Mika felt the tension releasing, as he realized the figure was part of the lake's myths.

"Auttaisitko?"

"Would you help?"

hän kysyi, puoliksi uskoen.

he asked, half-believing.

Hahmo nyökkäsi ja katosi sitten sumuun.

The figure nodded and then disappeared into the mist.

Mika tunsi rauhan, vaikka ei ymmärtänyt miksi.

Mika felt peace, though he did not understand why.

Pian, sumun hälvettyä, Sanna löydettiin.

Soon, when the mist cleared, Sanna was found.

Sanna kertoi eksyneensä sumussa.

Sanna told how she had gotten lost in the mist.

"Se oli pelottavaa, mutta luulen, että minua johdatettiin takaisin", hän kertoi.

"It was scary, but I think I was guided back," she said.

Mika hymyili ja puristi Sannan kättä.

Mika smiled and squeezed Sanna's hand.

Hän päätti opettaa Sannalle talven vaarat ja selvää järkisyitä kaiken takana.

He decided to teach Sanna the dangers of winter and the clear reasoning behind everything.

Paluumatkalla kohti kotia Mika katseli pimeyteen.

On the way back home, Mika looked into the darkness.

Hän oli saanut uudenlaisen kunnioituksen vanhoja kertomuksia kohtaan.

He had gained a new respect for the old tales.

Ne olivat enemmän kuin pelottelua.

They were more than just scare tactics.

Ne olivat varoituksia, muistutuksia kunnioituksesta luontoa kohtaan.

They were warnings, reminders of the respect for nature.

Sanna oli turvassa, ja Mika tiesi tekevänsä toisin seuraavan kerran.

Sanna was safe, and Mika knew he would do differently next time.

Tarinat eivät olleet vain legendoja.

The stories were not just legends.

Ne olivat osa jokapäiväistä elämää.

They were part of everyday life.