Pakkasta oli lähes kaksikymmentä astetta, kun Johannes astui ulos Helsinki Central Railway Stationilta.

It was nearly twenty degrees below freezing when Johannes stepped out of Helsinki Central Railway Station.

Viima puhalsi terävästi, ja hänen hengitys muuttui huuruksi joka hengenveto.

The wind blew sharply, and his breath turned to vapor with every exhale.

Oli uuden vuoden jälkeinen aamu, ja asemalla liikkui paljon ihmisiä.

It was the morning after New Year’s, and there were many people moving around the station.

Valot kimmelsivät ikkunoissa, ja ilmassa oli vielä juhlien rippeitä.

Lights sparkled in the windows, and the remnants of the celebrations still lingered in the air.

Johannes oli nuori ensihoitaja.

Johannes was a young paramedic.

Hänen harmaat talvivaatteensa erottuivat väkijoukosta.

His gray winter clothes stood out in the crowd.

Häntä jännitti vähän, sillä edessä oli pitkä työpäivä.

He felt a bit nervous, as a long workday lay ahead.

Johannes oli päättänyt olla tänään parhaansa.

Johannes was determined to do his best today.

Yhtäkkiä, ihmisten vilinässä, joku kaatui maahan.

Suddenly, amidst the bustle of people, someone fell to the ground.

Ihmiset pysähtyivät ja katselivat ympärilleen.

People stopped and looked around.

Se oli vanhempi mies, ja hän makasi liikkumatta lumessa.

It was an elderly man, and he lay motionless in the snow.

Johannes reagoi heti ja ryntäsi kohti miestä.

Johannes reacted immediately and rushed towards the man.

Jalan alla jää oli liukas ja se hidasti matkaa.

The ice beneath his feet was slippery and slowed him down.

Samaan aikaan Anni, nuori yliopisto-opiskelija joka oli kiirehtimässä junaan, huomasi tapahtuneen.

At the same time, Anni, a young university student who was hurrying to catch a train, noticed what had happened.

Hän pysähtyi ja tunsi sydämessään kutsun auttaa.

She stopped and felt a call to help in her heart.

"Pitäisikö minun?

"Should I?"

", Anni mietti nopeasti.

Anni quickly pondered.

Hän tiesi osaavansa ensiapua, mutta epäilykset kalvoivat hänen mieltään.

She knew she could provide first aid, but doubts gnawed at her mind.

Olisiko hänestä hyötyä?

Would she be of any use?

Pian hän päätti toimia.

Soon she decided to take action.

Hän suuntasi Johanneksen luo.

She headed towards Johannes.

Johannes ja Anni kumartuivat vanhuksen puoleen.

Johannes and Anni bent down beside the elderly man.

Johannes otti johtoroolin, mutta jatkuvasti hänen mieleensä hiipi pelko.

Johannes took the lead, but fear constantly crept into his mind.

Pystyisikö hän tähän?

Could he do this?

Hän tarkisti miehen pulssin ja hengityksen.

He checked the man's pulse and breathing.

"Hän tarvitsee apua", Johannes totesi vakavasti.

"He needs help," Johannes stated seriously.

Anni näki Johanneksen kädet vapisten ja ojensi kätensä tukemaan.

Anni saw Johannes' hands trembling and reached out to support him.

Anni teki niin kuin oli oppinut: hän varmisti, että miehen hengitystiet olivat auki, ja yhdessä he aloittivat elvytyksen.

Anni did as she had learned: she ensured that the man's airways were open, and together they started resuscitation.

"Vielä vähän, me pystymme tähän", Anni rohkaisi.

"A little more, we can do this," Anni encouraged.

Aseman ympärillä väkijoukko katseli, jotkut soittivat hätäkeskukseen.

Around the station, the crowd watched, some calling emergency services.

Lopulta, valot vilkkuivat ja ambulanssi saapui paikalle.

Finally, lights flashed and an ambulance arrived on the scene.

Johannes ja Anni jatkoivat miehen elvytystä, kunnes ensihoitohenkilökunta otti vastuun.

Johannes and Anni continued the man's resuscitation until the paramedics took over.

"Hyvin tehty", yksi ensihoitajista sanoi Johannelle.

"Well done," one of the paramedics said to Johannes.

Kun vanha mies oli ambulanssissa ja kyydissä sairaalaan, Johannes huokaisi syvään.

When the old man was in the ambulance and on his way to the hospital, Johannes sighed deeply.

Hänen sisällään kasvoi lämmin tyytyväisyys.

A warm satisfaction grew inside him.

Hän oli pystynyt pitämään päänsä kylmänä ja auttamaan.

He had managed to keep his cool and help.

Anni kiiruhti junalaiturille, juuri ajoissa ehtiäkseen junaan.

Anni hurried to the train platform, just in time to catch her train.

Hänen sydämensä sykki kiihkeästi, mutta nyt se oli täynnä iloa.

Her heart pounded fiercely, but now it was filled with joy.

Hän oli oikeasti pystynyt auttamaan.

She had truly been able to help.

Hänen ei tarvinnut olla lääkäri tehdäkseen eron.

She didn’t need to be a doctor to make a difference.

Junassa, lämmin ilmavirta ympärillään, Anni hymyili ajatellessaan päivää.

On the train, surrounded by warm air, Anni smiled as she thought about the day.

Johannes puolestaan sai illan päätteeksi kiitosta esimieheltään.

Johannes, on the other hand, received praise from his supervisor at the end of the evening.

Työtoverit taputtivat häntä olalle.

His colleagues patted him on the shoulder.

Itsensä voittaminen tuntui hyvältä.

Overcoming oneself felt good.

Helsingin keskusta oli yhä talviunessa, mutta Johannes ja Anni olivat heränneet uuteen päivään.

Helsinki's city center was still in winter slumber, but Johannes and Anni had awakened to a new day.

He olivat oppineet, että pieni teko voi olla suuri, kun se tehdään sydämellä.

They had learned that a small act can be significant when done with heart.