Helsinki-Vantaan lentokentällä, uudenvuodenaaton iltana, terminaalin valot loistivat kuin tähtitaivas.

On New Year's Eve at Helsinki-Vantaa Airport, the lights in the terminal shone like a starry sky.

Kiireiset matkustajat kulkivat käytävillä, kukin omissa ajatuksissaan.

Busy travelers moved through the corridors, each lost in their own thoughts.

Keskellä tätä kiirettä Mikko ja Elina seisoivat lähekkäin, mutta kuitenkin kaukana toisistaan.

In the midst of this hustle, Mikko and Elina stood close to each other, yet still far apart.

Mikon lentoon oli enää vähän aikaa, ja heidän oli kohdattava tunteensa.

Mikko's flight was leaving soon, and they had to confront their feelings.

Mikko oli juuri saanut unelmiensa työpaikan ulkomailla.

Mikko had just landed his dream job abroad.

Hän oli innoissaan, mutta samalla epävarma.

He was excited, but at the same time uncertain.

Tiesikö hän, mitä lähteminen merkitsi heidän suhteelleen?

Did he understand what leaving meant for their relationship?

Elina, joka pyöritti pientä taideateljeetaan Helsingissä, oli huolissaan siitä, millainen tulevaisuus heillä voisi olla yhdessä, kun Mikko oli poissa.

Elina, who ran a small art studio in Helsinki, was worried about what kind of future they could have together when Mikko was gone.

"Elina, minä haluan tätä työtä", Mikko sanoi varovasti.

"Elina, I want this job," Mikko said cautiously.

Hänen kätensä puristi Elinan pienempää kättä.

His hand squeezed Elina's smaller hand.

"Mutta en halua menettää meitä."

"But I don't want to lose us."

"Minä tiedän", Elina vastasi, katsoen häntä syvälle silmiin.

"I know," Elina responded, looking deeply into his eyes.

"Mutta mitä jos et ole täällä silloin, kun tarvitsen sinua eniten?"

"But what if you're not here when I need you the most?"

Heidän ympärillään joulukuuset kimmelsivät ja ihmiset toivottivat toisilleen hyvää uutta vuotta.

Around them, Christmas trees shimmered and people wished each other a happy new year.

Siinä hetkessä, kaiken hälyn keskellä, Mikko ja Elina olivat omassa pienessä maailmassaan.

In that moment, amidst all the noise, Mikko and Elina were in their own small world.

Mikko tunsi sydämensä raskautuvan.

Mikko felt his heart grow heavy.

Oli vaikeaa jättää Elina taakseen, vaikka he olivat päättäneet, että heidän rakkautensa kestää.

It was difficult to leave Elina behind, even though they had decided that their love would endure.

"Elina, minä tulen takaisin.

"Elina, I'll come back.

Usein.

Often.

Aion tukea sinua, vaikka olen kaukana", Mikko jatkoi vakuuttavasti.

I will support you, even from afar," Mikko continued reassuringly.

"Lupaan, että me selviämme tästä.

"I promise we will get through this.

Autan sinua ateljeessa, vaikken olisikaan fyysisesti läsnä."

I'll help you with the studio, even if I'm not physically there."

Elina hymyili hieman, vaikkakin kyyneleet silmissä.

Elina smiled a little, though tears were in her eyes.

"Minä uskon meihin.

"I believe in us.

Ja luotan sinuun."

And I trust you."

Kun viimeinen kuulutus Mikon lennolle kaikui terminalissa, Mikko veti Elinan tiukkaan halaukseen.

When the final boarding call for Mikko's flight echoed through the terminal, Mikko pulled Elina into a tight embrace.

Kumpikaan ei halunnut päästää irti.

Neither wanted to let go.

Sitten hitaasti, mutta päättäväisesti, Mikko otti askeleen taaksepäin ja katsoi Elinaa silmiin.

Then, slowly but resolutely, Mikko took a step back and looked into Elina's eyes.

"Hyvää uutta vuotta, rakas", hän sanoi.

"Happy New Year, my love," he said.

"Heippa, Mikko", Elina vastasi.

"Goodbye, Mikko," Elina replied.

"Hyvää uutta vuotta.

"Happy New Year.

Nähdään pian."

See you soon."

Mikko käveli lähtöportille, ja Elina katseli hänen peräänsä, kunnes hän katosi ihmisten joukkoon.

Mikko walked to the departure gate, and Elina watched him until he disappeared into the crowd.

Hetkellinen suru vaihtui toiveikkuuteen.

Momentary sadness was replaced by hope.

Tämä ei ollut loppu, vaan uuden alku.

This was not the end, but the beginning of something new.

Kun kone nousi ilmaan, Mikko tiesi, että heidän suhteensa ei ollut riippuvainen pelkästään maantieteellisestä sijainnista.

As the plane took off, Mikko knew that their relationship was not solely dependent on geographical location.

Ja Elina, seisoessaan lentokentällä, tunsi vahvuuden sisällään kasvaen.

And Elina, standing at the airport, felt a growing strength within her.

Heidän unelmansa olivat tärkeitä, ja vaikka he olivat fyysisesti kaukana, he olivat lähempänä kuin koskaan.

Their dreams were important, and even though they were physically distant, they were closer than ever.