Lumihiutaleet leijailivat hiljaa alas lumiseen metsään, jossa pienet valot tuikkivat puiden oksilla kuin tähdet.

Snowflakes floated quietly down into the snowy forest, where small lights twinkled on the branches like stars.

Metsän pohjassa, hyvin piilotetun sisäänkäynnin takana, oli salainen bunkkeri.

At the forest floor, behind a well-hidden entrance, there was a secret bunker.

Siellä kolme ystävää, Aino, Eero ja Venla, valmistautuivat viettämään yhdessä joulua.

There, three friends, Aino, Eero, and Venla, were preparing to spend Christmas together.

Aino seisoi pöydän ääressä ja järjesti juuri pipareita lautaselle.

Aino stood by the table and was arranging gingerbread cookies on a plate.

Hänen sisimmässään kuitenkin piili huoli.

However, inside her dwelled a worry.

Hän tunsi kutinaa kädessään ja tiesi, mitä se tarkoitti: allerginen reaktio, mutta hän ei halunnut pilata joulun taikaa.

She felt an itch in her hand and knew what it meant: an allergic reaction, but she didn’t want to spoil the magic of Christmas.

"Aino, haluatko lisää glögiä?"

"Aino, do you want more glögi?"

kysyi Venla iloisesti, kädessään suuri kannu.

Venla asked cheerfully, holding a large jug.

"Se lämmittää mukavasti."

"It warms you nicely."

"Kyllä, kiitos", vastasi Aino hymyillen yrittäen piilottaa huolensa.

"Yes, please," Aino replied with a smile, trying to hide her concern.

Käsi alkoi kihelmöidä ja punertua, mutta hän päätti olla sanomatta mitään.

Her hand began to tingle and turn red, but she decided not to say anything.

Juhla oli tärkeämpi.

The celebration was more important.

Samaan aikaan Eero istui vakavana bunkkerin muurin vieressä, hänen katseensa oli suuntautunut ylös metsän puiden latvoihin.

Meanwhile, Eero sat solemnly by the wall of the bunker, his gaze directed up to the forest treetops.

Hän tiesi, että paikka oli kaukana muusta maailmasta, eikä puhelin saanut signaalia.

He knew that the place was far from the rest of the world, and the phone had no signal.

Hän oli kuitenkin hereillä kaikesta, mikä voisi uhata heidän turvallisuuttaan.

Nonetheless, he was alert to anything that might threaten their safety.

Kun hän näki Ainon ilmeen muuttuvan kalpeaksi, hänen askelensa johti vaistomaisesti ulko-ovelle.

When he saw Aino's expression turn pale, his steps instinctively led him to the door.

"Minä tarkistan ulkopuolen", Eero sanoi.

"I'll check outside," Eero said.

"Haen signaalia.

"I'll try to get a signal.

Palaan pian."

I'll be back soon."

Eero tarpoi lumessa syvälle metsään, koettaen löytää vähänkin kenttää puhelimelleen.

Eero trudged through the snow deep into the forest, trying to find any bit of reception for his phone.

Talviset tuulet puhalsivat häntä vastaan, mutta hän jatkoi itsepintaisesti.

Winter winds blew against him, but he continued persistently.

Bunkkerin sisällä Venla asetetteli joulukoristeita ja nojasi sitten Ainon puoleen.

Inside the bunker, Venla was setting up Christmas decorations and then leaned towards Aino.

"Onko kaikki hyvin?"

"Is everything okay?"

hän kysyi pehmeästi, huomaten ystävänsä rauhattomuuden.

she asked softly, noticing her friend's restlessness.

"Olen kunnossa", Aino vastasi, mutta ääni petti hieman.

"I'm fine," Aino answered, but her voice faltered slightly.

Venla puristi hänen kättään rohkaisevasti.

Venla squeezed her hand encouragingly.

"Ollaan hetki hiljaa ja nautitaan tästä yhdessä", Venla sanoi.

"Let's stay quiet for a moment and enjoy this together," Venla said.

Eero palasi hetken kuluttua, hengitys huurutti ilmaa hänen ympärillään.

Eero returned a little while later, his breath steaming in the air around him.

"Sain yhteyden hätänumeroon", hän sanoi ja pudotti takin lattialle.

"I got through to emergency services," he said, dropping his coat on the floor.

"Apua on tulossa."

"Help is on the way."

Aino alkoi tuntea olonsa heikoksi, ja Venla tuki häntä, kun hän yritti pysyä pystyssä.

Aino began to feel weak, and Venla supported her as she tried to stay standing.

Pian paikalle tuli pelastushenkilökunta, heidän punaiset takkinsa loistaen talvimaisemassa.

Soon rescue personnel arrived, their red jackets glowing in the winter landscape.

Kun kaikki olivat turvassa ja Aino toipui, hän katsoi ystäviään kiitollisena.

Once everyone was safe and Aino had recovered, she looked at her friends with gratitude.

Oli hetkiä, jolloin jokainen tarvitsi apua ja tukea.

There were moments when everyone needed help and support.

Joulu jatkui, ei ehkä alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta jollain tapaa parempana.

Christmas continued, maybe not according to the original plan, but somehow better.

Aino ymmärsi, että ystävillä oli tärkeä paikka hänen elämässään, ja että avun vastaanottaminen oli osa ystävyyttä.

Aino realized that friends had an important place in her life and that accepting help was part of friendship.

Não olutta koskaan yksin vaikeina aikoina.

No one was ever alone in difficult times.

Metsän hiljaisuus ympäröi bunkkeria uudelleen, ja pieni porukka juhli ystävyyden lämpöä jouluisin.

The silence of the forest enveloped the bunker once more, and the small group celebrated the warmth of friendship at Christmas.