Paksu lumi peitti maata.

Thick snow covered the ground.

Pieni hirsimökki seisoi yksin hiljaisuuden keskellä, kuusten ympäröimänä.

A small log cabin stood alone in the silence, surrounded by spruce trees.

Aino istui takkahuoneessa, kietoutuneena peittoon.

Aino sat in the sitting room, wrapped in a blanket.

Hän katseli ikkunasta ulos, missä järvi oli jäätynyt kovassa pakkasessa.

She looked out the window, where the lake was frozen in the severe frost.

Mieli oli raskas.

Her mind was heavy.

Hänen sisaruksensa, Eero ja Liisa, olivat pian saapumassa joulun viettoon.

Her siblings, Eero and Liisa, would soon arrive to spend Christmas.

Aino toivoi rauhallista lomaa.

Aino hoped for a peaceful holiday.

Hän halusi, että kaikki olisivat onnellisia.

She wanted everyone to be happy.

Sisarusten kokoontumiset eivät olleet aina helppoja.

Sibling gatherings were not always easy.

Vanhat kinat ja väärinkäsitykset nousivat usein pintaan.

Old arguments and misunderstandings often surfaced.

Eero oli jo teini-iässä ollut kapinallinen.

Eero had been a rebel since his teenage years.

Hän ei pitänyt perinteistä ja koki jäävänsä aina varjoon.

He didn't like traditions and felt he was always overshadowed.

Liisa taas hymyili ulospäin, mutta Aino tiesi, että paine peacemakerina painosti häntä.

Liisa, on the other hand, smiled outwardly, but Aino knew that the pressure of being the peacemaker weighed on her.

Ovi kolahti ja raikas viima pääsi sisään, kun Eero astui tupaan.

The door clattered, and a fresh breeze came in as Eero stepped into the cabin.

"Terve, sisko", hän sanoi ja vei matkatavarat huoneeseensa.

"Hi, sister," he said, taking his luggage to his room.

Liisa tuli hänen perässään iloisesti puhellen.

Liisa followed him, chatting happily.

"Ihanaa olla taas täällä", Liisa sanoi ja hymyili leveästi.

"It's wonderful to be here again," Liisa said, smiling broadly.

Aino vastasi hymyyn, mutta tunsi sydämessään huolen.

Aino returned the smile, but in her heart, she felt a worry.

Ilta kului valmistellessa joulupöytää.

The evening was spent preparing the Christmas table.

Oli kinkkua, laatikoita ja riisipuuroa.

There was ham, casseroles, and rice pudding.

Aino yritti ylläpitää keskustelua, mutta jännite oli käsin kosketeltavissa.

Aino tried to keep the conversation going, but the tension was palpable.

Kun vihdoin istuttiin pöytään, tuntui kuin ilma olisi ollut jännittynyttä.

When they finally sat at the table, it felt as if the air was charged.

"Aino, mikä sinua vaivaa?"

"Aino, what's bothering you?"

kysyi Eero yllättäen.

Eero asked suddenly.

Hän katsoi siskoaan kysyvästi.

He looked at his sister questioningly.

Aino tunsi, kuinka kurkkuun nousi pala.

Aino felt a lump rise in her throat.

Hän epäröi hetken mutta päätti sitten kohdata pelkonsa.

She hesitated for a moment but then decided to face her fears.

"Minusta tuntuu, ettei minun mielipiteitäni arvosteta perheessämme", hän sanoi hiljaa.

"I feel like my opinions aren't valued in our family," she said quietly.

Hänen äänensä värisi hieman.

Her voice trembled slightly.

"Haluan, että puhumme avoimemmin."

"I want us to speak more openly."

Yksi lause riitti.

One sentence was enough.

Sisaret ja veli istuivat hiljaa, kunnes Liisa vilkaisi varovasti.

The sisters and brother sat in silence until Liisa glanced cautiously.

"Minäkin olen väsynyt esittämään, että kaikki on aina kunnossa", hän myönsi.

"I'm also tired of pretending that everything is always fine," she admitted.

Eero nyökkäsi ja kertoi tunteestaan olla perheessä usein huomiotta jäänyt.

Eero nodded and shared his feeling of often being unnoticed in the family.

Syntyi pitkä keskustelu.

A long conversation began.

Vanhoja väärinkäsityksiä selvitettiin.

Old misunderstandings were cleared up.

Kaikki kuuntelivat ja yrittivät ymmärtää toistensa tunteita.

Everyone listened and tried to understand each other's feelings.

Yksin jääminen ja tunneköyhyys jaettiin kyynelehtien.

Loneliness and emotional poverty were shared through tears.

Yöllä, kun takassa paloivat viimeiset hiillokset, Aino hymyili.

At night, when the last embers burned in the fireplace, Aino smiled.

He olivat löytäneet yhdessäolosta jotain uutta.

They had found something new in their togetherness.

He olivat avanneet sydämensä toisilleen, ja vaikka matka oli vasta alussa, he lupasivat tehdä töitä ymmärryksen ja rakkauden eteen.

They had opened their hearts to each other, and although the journey was just beginning, they promised to work for understanding and love.

Ensimmäiset jouluaamun valonsäteet valaisivat mökin.

The first rays of Christmas morning light illuminated the cabin.

Lumi kimmelsi kirkkaana, ja metsä oli rauhallinen.

The snow sparkled brightly, and the forest was peaceful.

Ainon sydän oli kevyt, hän tiesi, että tästä joulusta alkaisi perheen uusi aika.

Aino's heart was light; she knew that from this Christmas, a new era for the family would begin.

Pieni mökki Lapin lumessa oli ollut todistamassa heidän yhteistä matkaansa parempaan.

The small cabin in Lapland's snow had witnessed their shared journey to betterment.

Aino oli vihdoin löytänyt äänensä.

Aino had finally found her voice.