Aurinko laski hitaasti maatilan taa, piirtäen kultaisia varjoja pellolle.

The sun slowly set behind the farmland, casting golden shadows over the field.

Lauri seisoi pihalla, katsoen edessään avautuvaa maisemaa.

Lauri stood in the yard, looking at the landscape that unfolded before him.

Ilma oli jo viileä, ja hänen hengityksensä höyrysi ilmaan.

The air was already cool, and his breath steamed into the air.

"Pakko saada kaikki valmiiksi ennen lumisadetta," hän mutisi itsekseen.

"We have to get everything ready before the snow," he muttered to himself.

Syksy oli ollut kiireinen.

Fall had been busy.

Oli aika valmistautua talven tuloon.

It was time to prepare for the coming winter.

Lauri huokaisi.

Lauri sighed.

Hän oli varttunut täällä, oppinut rakastamaan maata ja sen työtä, mutta viime aikoina hän oli ollut yksin tehtäviensä kanssa.

He had grown up here, learned to love the land and its work, but lately, he had been alone with his tasks.

Ajatukset keskeytti Minna, hänen nuorempi sisarensa, joka saapui kaupunkireissulta kantaen koreja täynnä ruokatarvikkeita.

His thoughts were interrupted by Minna, his younger sister, who returned from a trip to town carrying baskets full of groceries.

"Hei Lauri!"

"Hey, Lauri!"

Minna hihkaisi iloisesti.

Minna exclaimed cheerfully.

"Miten voin auttaa?"

"How can I help?"

Lauri epäröi.

Lauri hesitated.

Hän tiesi, että Minna ei ollut tottunut maatilan töihin.

He knew that Minna wasn't used to farm work.

Kaupungissa asuva nuori nainen oli vieraantunut tästä elämästä.

A young woman living in the city had become estranged from this life.

Silti hän hymyili sisarelleen.

Still, he smiled at his sister.

"No, pakastimet pitää täyttää, ja polttopuut pinota.

"Well, the freezers need to be filled, and the firewood needs to be stacked.

On paljon tekemistä."

There's a lot to do."

Päivät kuluivat nopeasti.

The days passed quickly.

Minna näytti ylpeältä oppiessaan käyttämään talikoita ja kirveitä.

Minna looked proud as she learned to use forks and axes.

Lauri antoi hänelle pienet ja yksinkertaiset tehtävät.

Lauri gave her small and simple tasks.

Hän ei halunnut rasittaa sisartaan liikaa.

He didn't want to put too much strain on his sister.

Kuitenkin, jokainen päivä toi mukanaan viileyden ja kesän kaikkia jälkiä.

However, each day brought with it the coolness and the traces of summer faded away.

Eräänä aamuna, kun he heräsivät uuteen auringonnousuun, maa oli jo valkoisena.

One morning, when they woke up to a new sunrise, the ground was already white.

Lumi oli saapunut varhain.

Snow had arrived early.

"Ei, meillä ei ole vieläkään kaikki valmiina!"

"No, we're still not ready!"

Lauri huudahti ja puristi leukansa yhteen.

Lauri exclaimed and clenched his jaw.

Minna katsoi ympärilleen mutta säilytti rauhallisuutensa.

Minna looked around but remained calm.

"Lauri, tehdään tämä yhdessä.

"Lauri, let's do this together.

Minä pystyn tähän."

I can handle it."

Veljensä epäilystä huolimatta Lauri huomasi, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa.

Despite his doubts, Lauri realized he had no other choice.

Niinpä he ahkeroivat koko päivän, lumikin ympäröimänä nostivat pinoista polttopuita ja täyttivät navetan viljalla.

So they worked hard all day, surrounded by snow, lifting firewood from stacks and filling the barn with grain.

Minna teki töitä väsymättä rinnallaan.

Minna worked tirelessly beside him.

Kun viimeinen säkki asetettiin paikoilleen, Lauri istahti viljakeolle ja hengitti syvään.

When the last sack was placed in position, Lauri sat down on a pile of grain and took a deep breath.

"Kiitos, Minna," hän sanoi hiljaisella äänellä.

"Thank you, Minna," he said in a quiet voice.

"En tiedä mitä tekisin ilman sinua."

"I don't know what I'd do without you."

Minna hymyili, pyyhkäisi hiuksensa pois kasvoiltaan, ja istui hänen viereensä.

Minna smiled, swept her hair away from her face, and sat next to him.

"Tiesin, että pystymme tähän.

"I knew we could do this.

Olemmehan me kuitenkin perhe."

After all, we are family."

Kumpikin katsoi kuinka ilta laskeutui lumiseen maisemaan.

Both watched as the evening descended on the snowy landscape.

Lauri tunsi, kuinka paino oli pudonnut harteiltaan.

Lauri felt the weight lift off his shoulders.

Hän tajusi vihdoin, ettei hänen tarvinnut kantaa kaikkea yksin.

He finally realized he didn't have to carry everything alone.

Sisarensa vierellä hän löysi yhteisymmärryksen, joka oli ollut siellä koko ajan.

Beside his sister, he found an understanding that had been there all along.

Ja Minna, hän tunsi itsensä enemmän osaksi tilaa kuin koskaan aiemmin.

And Minna, she felt more a part of the farm than ever before.

Näin talven kylmä käsi tarttui maahan, mutta perheen lämpö säilyi vahvana.

Thus, as winter's cold hand gripped the land, the warmth of family remained strong.