Syksyn lehdet pyörivät Helsingin Esplanadin puistossa.

The autumn leaves swirled in Helsinki's Esplanadi Park.

Värikkäät puut ympäröivät Ainoa ja Mikkoa, kun he kävelivät hiekkapolulla.

Colorful trees surrounded Aino and Mikko as they walked along the sandy path.

Ilma oli kirkas ja kylmä.

The air was clear and cold.

Molemmat olivat pukeutuneet lämpimiin takkeihin.

Both were dressed in warm coats.

Puiston penkkejä pitkin käveli muita ihmisiä, kiirehtimässä ohitse tai istuen hiljaisuudessa.

Along the park benches, other people were walking by or sitting in silence.

Aino ja Mikko olivat keskustelemassa perinnöstään.

Aino and Mikko were discussing their inheritance.

Heidän isänsä oli kuollut kesällä.

Their father had passed away in the summer.

Suru oli yhä tuore.

The grief was still fresh.

Aino halusi, että perintö jaetaan tasan.

Aino wanted the inheritance to be divided equally.

Hänellä oli unelma: halusi avata oman taidegallerian.

She had a dream: she wanted to open her own art gallery.

Hän tarvitsi varoja toteuttaakseen tämän.

She needed funds to make this happen.

Mikko kuitenkin uskoi, että isä oli toivonut hänen saavan enemmän.

However, Mikko believed that their father wanted him to receive more.

He olivat ajautuneet erimielisyyksiin.

They had come to a disagreement.

"Mikko, kuuntele," Aino aloitti tiukalla äänellä.

"Mikko, listen," Aino began in a firm voice.

"Minä en yritä viedä sinulta mitään tärkeää.

"I am not trying to take anything important away from you.

Minulla on vain suuria haaveita."

I just have big dreams."

Mikko huokaisi.

Mikko sighed.

Hänellä oli ollut tunne, että Aino oli aina suosikki.

He had always felt that Aino was the favorite.

Hänen sisällään syttyi kateus.

Jealousy ignited within him.

"Aino, isä sanoi minulle hänen toivoessaan minun jatkavan yritystä.

"Aino, Father told me he wished for me to continue the business.

Se ei ole pelkästään minulle, vaan koko perheelle."

It's not just for me, but for the whole family."

Aino pysähtyi ja katseli Mikkoa silmiin.

Aino stopped and looked Mikko in the eyes.

Tuuli heilutti hänen hiuksiaan.

The wind tousled her hair.

"Meidän on löydettävä keino tehdä tämä yhdessä.

"We need to find a way to do this together.

Ei riidellä."

Not argue."

Hän hengitti syvään.

She took a deep breath.

"Ymmärrän, että isä luotti sinuun yrityksen kanssa."

"I understand that Father trusted you with the business."

Heidän äänensä sekoittuivat puiston äänien joukkoon.

Their voices blended with the sounds of the park.

Ihmiset jatkoivat kävelyä, jotkut pysähtyivät kukkaistutuksille tai katutaiteilijan esityksille.

People continued walking, some stopping at flowerbeds or street performers' shows.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Aino otti rohkeasti askeleen eteenpäin.

After a moment of silence, Aino took a brave step forward.

"Mikko, voimmehan me puhua myös asiantuntijan kanssa?

"Mikko, could we also talk with an expert?

Mediatiossa ehkä löydämme ratkaisun ilman, että menemme vain eteenpäin sokeasti."

Maybe in mediation we can find a solution without blindly moving forward."

Mikkoa ajatus arvelutti, mutta hän näki sisaren vilpittömyyden.

Mikko was doubtful about the idea, but he saw his sister's sincerity.

"Hyvä on, voimme yrittää sitä.

"Alright, we can try that.

En halua riidellä enempää.

I don't want to fight anymore.

Meillä on kuitenkin vain toisemme."

After all, we only have each other."

Aino hymyili.

Aino smiled.

"Kiitos, Mikko.

"Thank you, Mikko.

Käydään yhdessä eteenpäin.

Let's move forward together.

Sinun näkökulmasi on myös tärkeä."

Your perspective is important too."

He jatkoivat kävelemistä, ja ilma tuntui kevyemmältä.

They continued walking, and the air felt lighter.

Sisarukset olivat tehneet päätöksen kohti sovintoa.

The siblings had made a decision towards reconciliation.

Syksyn viileys tuntui nyt lempeämmältä.

The autumn chill now felt gentler.

Luottamus ja yhteisymmärrys alkoivat rakentua heidän välilleen.

Trust and understanding began to build between them.

Vaikka matka olisi pitkä, he olivat päättäneet kulkea sen yhdessä.

Although the journey might be long, they had decided to walk it together.

Varjot puiden alla näyttivät luonnollisesti sulautuvan varjoihin sisarusten sydämissä, kun päivä jatkui.

The shadows under the trees seemed to naturally blend with the shadows in the siblings' hearts as the day went on.