Linnanmäki huokui syksyn väreissä.

Linnanmäki exuded the colors of autumn.

Lehtien ruska koristeli käytäviä, ja ilmassa leijui karamellin ja popcornin makea tuoksu.

The fall foliage decorated the paths, and the sweet scent of caramel and popcorn wafted through the air.

Arvo ja Leena kävelivät hiljaa päämääränään suuri maailmanpyörä, joka kohosi ylpeänä sinistä taivasta vasten.

Arvo and Leena walked quietly toward their destination, the great Ferris wheel, which rose proudly against the blue sky.

Isän vaipat olivat Arvon repussa, joka tuntui painavalta kuin kivi – ei niinkään painonsa, vaan muistojensa vuoksi.

Father's ashes were in Arvo's backpack, which felt as heavy as a rock—not so much because of its weight, but because of its memories.

"Meidän täytyy tehdä tämä," Arvo sanoi, vaikka hänen äänensä väreili hieman.

"We have to do this," Arvo said, though his voice trembled slightly.

Hänen pelkonsa korkeita paikkoja kohtaan oli suuri, mutta isän viimeinen toive oli liian tärkeä.

His fear of heights was great, but their father's last wish was too important.

"Älä huoli, Arvo," Leena vastasi lempeästi.

"Don't worry, Arvo," Leena replied gently.

Hän katsoi veljeään, joka näytti yhtäkkiä niin paljon vanhemmalta ja hauraammalta.

She looked at her brother, who suddenly seemed so much older and more fragile.

"Olen täällä kanssasi."

"I'm here with you."

He astuivat maailmanpyörän vaunuun, joka liikkui hitaasti ja vakaasti ylöspäin.

They stepped into the Ferris wheel's carriage, which moved slowly and steadily upward.

Arvo puristi taikaisin kuroten olevat käsikaiteet, kun Leena istui rauhallisesti hänen vieressään, yrittäen tarjota lohtua pelkästä läsnäolostaan.

Arvo clutched the handrails that were within reach, while Leena sat calmly beside him, trying to offer comfort just with her presence.

Kun he saavuttivat maailmanpyörän korkeimman kohdan, kaupunki levittäytyi heidän eteensä kuin maalattu maisema.

When they reached the highest point of the Ferris wheel, the city spread out before them like a painted landscape.

Arvo veti syvään henkeä ja avasi repun varovasti.

Arvo took a deep breath and carefully opened the backpack.

Hän ojensi paketin Leenalle, joka piteli sitä sekunnin ajan, antamatta irti veljensä katseesta.

He handed the package to Leena, who held it for a moment, not looking away from her brother's gaze.

"Tämä on se hetki," Arvo sanoi hiljaisella äänellä.

"This is the moment," Arvo said in a quiet voice.

Leena nyökkäsi ja auttoi häntä avaamaan se.

Leena nodded and helped him open it.

Kun tuuli tarttui tuhkahiukkasiin ja kuljetti ne taivaalle, Arvo tunsi itsessään uuden voiman.

As the wind caught the ashes, carrying them to the sky, Arvo felt a new strength within himself.

Hänen pelkonsa tuntui kutistuvan, ja heidän isänsä henki tuntui läsnäolollaan keventävän hänen sydäntään.

His fear seemed to shrink, and the presence of their father's spirit seemed to lighten his heart.

Arvo ja Leena pitivät toisiaan kädestä, laskien maailmanpyörän vaunun hitaasti takaisin maanpinnalle.

Arvo and Leena held each other's hand as the Ferris wheel carriage slowly descended back to the ground.

Heidän sydämensä olivat keveitä ja väleissään vallitseva ymmärrys oli uudistunut.

Their hearts were light, and the understanding between them was renewed.

He tiesivät nyt, että vaikka isä oli poissa, hänen seikkailunhenkensä eli edelleen heissä molemmissa.

They now knew that even though their father was gone, his adventurous spirit still lived within them both.

Linnanmäen vilinä ympäröi heitä, ja vaikka he astuivat ruuhkaiseen puistoon, sama rauha kulki heidän mukanaan.

The hustle and bustle of Linnanmäki surrounded them, and although they stepped into the crowded park, the same peace accompanied them.

Arvo katsoi Leenaa ja hymyili - he olivat tehneet sen yhdessä, ja se oli kaikki, mitä isä olisi voinut toivoa.

Arvo looked at Leena and smiled—they had done it together, and it was all that their father could have wished for.