Veikko katsoi tiukasti taivasta.

Veikko looked intently at the sky.

Mustat pilvet kerääntyivät Nuuksion kansallispuiston ylle.

Black clouds were gathering over Nuuksio National Park.

"Tämä tulee olemaan jännittävä päivä", hän ajatteli itsekseen.

"This is going to be an exciting day," he thought to himself.

Syksyn lehdet loistivat punaisen ja keltaisen sävyissä hänen ympärillään.

The autumn leaves shone in shades of red and yellow around him.

Metsä oli kaunis, mutta taivas oli uhkaava.

The forest was beautiful, but the sky was threatening.

Veikko oli suunnitellut vaellusta viikkoja.

Veikko had been planning the hike for weeks.

Hän rakasti luonnossa olemista, yksin, kaukana kiireestä.

He loved being in nature, alone, far from the hustle and bustle.

Tänään hän oli itseluottamusta täynnä.

Today, he was full of confidence.

Kuka muka tarvitsee kartan?

Who needs a map, anyway?

Veikolla oli kompassi ja hyvä muisti.

Veikko had a compass and a good memory.

"Mihin näitä metsän polkuja unohtuu?"

"What about these forest paths could be forgotten?"

hän mietti, astellen syvemmälle metsään.

he pondered, stepping deeper into the forest.

Mutta sitten myrsky alkoi.

But then the storm began.

Äkisti tuuli voimistui, puut huojuivat ja sade piiskasi voimalla hänen kasvojaan.

Suddenly, the wind picked up, trees swayed, and rain lashed forcefully against his face.

Veikko unohti kartan autoon ja nyt hän tunsi pienen epävarmuuden pistoksen.

Veikko had left the map in the car and now felt a small sting of uncertainty.

"Eiköhän tämä tästä", hän mutisi ja yritti muistaa reittinsä.

"This will be fine," he muttered, trying to remember his route.

Metsä oli tiheä, tuulen ulvonnan keskellä hän kuuli vain sadepisaroiden rytmin lehdillä.

The forest was dense; amidst the howling wind, he could hear only the rhythm of raindrops on leaves.

Jossakin kaukana ukkonen jyrähti.

Somewhere far away, thunder rumbled.

Sade kasteli hänet läpimäräksi, ja näkyvyys huononi entisestään.

The rain soaked him to the skin, and visibility worsened further.

Hetken ajan hän tunsi pelon, mutta torjui sen.

For a moment, he felt fear, but he brushed it aside.

"Minulla on kompassi.

"I have a compass.

Riittää, kun seuraan sitä."

It's enough to follow it."

Vaan yllättäen maat mäen alla jyrkkenivät, ja Veikko joutui keskelle luonnon arvaamatonta peliä.

But suddenly, the ground under the hill steepened, and Veikko found himself in the midst of nature's unpredictable game.

Hän pysähtyi hätkähtäen – vain muutaman askeleen päässä hänestä maasto putosi jyrkkänä alas.

He stopped with a start – just a few steps away, the terrain fell sharply down.

Hän ei ollut huomannut kallion reunaa.

He hadn't noticed the edge of the cliff.

Sade teki kalliosta liukkaan.

The rain made the rock slippery.

Hän nielaisi, sydän tykytti.

He swallowed, heart pounding.

Sade alkoi hiljentyä yhtäkkiä.

Suddenly, the rain began to ease.

Pilvet hajaantuivat vähän ja paljastivat kirkkaan tähtitaivaan.

The clouds parted a little and revealed a bright starry sky.

Veikko huokaisi helpotuksesta.

Veikko sighed in relief.

Hän muisti vanhan neuvon: tähdet voivat auttaa löytämään kotiin.

He recalled an old piece of advice: stars can help find the way home.

Tähtien sijainnin avulla hän löysi suunnan takaisin.

With the stars' position, he found the direction back.

Kompassi käsissään, jalat varovaisina askelina, hän suuntasi varovasti reitille, jonka hän arveli johtavan pois metsästä.

Compass in hand, taking cautious steps, he carefully headed toward what he guessed was the way out of the forest.

Viimein hän näki polun tutut merkit puiden keskellä.

Finally, he saw the familiar markings of the path among the trees.

Veikko saapui turvallisesti takaisin metsästä.

Veikko arrived safely back from the forest.

Hän tiesi nyt enemmän kuin lähtiessään.

He knew now more than he did when he left.

Luonto oli ihmeellinen mutta myös arvaamaton.

Nature was wonderful but also unpredictable.

Hän oppi nöyryyttä ja valppautta.

He learned humility and alertness.

Ensi kerralla hän toisi kartan ja olisi huolellisempi valmisteluissaan.

Next time, he'd bring a map and be more careful in his preparations.

Mutta hän rakasti yhä luontoa, ehkä enemmän kuin ennen.

But he still loved nature, maybe more than before.