Helsingin päärautatieasema oli täynnä elämää.

Helsingin main railway station was full of life.

Ihmiset kiirehtivät edestakaisin, ja turistit napsivat kuvia kauniista arkkitehtuurista.

People hurried back and forth, and tourists snapped photos of the beautiful architecture.

Kaiuttimista kantautui kuulutuksia, ja kahvin tuoksu leijaili ilmassa.

Announcements echoed from the loudspeakers, and the scent of coffee wafted through the air.

Kaisa seisoi keskellä kaikkea, katse harhaillen muukalaisista vilinän keskellä.

Kaisa stood in the midst of it all, her gaze wandering among the strangers in the bustling crowd.

Hän odotti jännittyneenä, sydän hakaten, kun hän yritti löytää tutut kasvot.

She was waiting eagerly, her heart pounding, as she tried to find familiar faces.

Tänään hänen veljensä Matti ja sisarensa Ella tulisivat vihdoin Helsinkiin.

Today her brother Matti and sister Ella would finally be arriving in Helsinki.

Kaisa oli innoissaan, mutta myös vähän huolissaan.

Kaisa was excited but also a little worried.

Oli kulunut jo vuosia siitä, kun he kaikki viimeksi tapasivat yhdessä.

It had been years since they all last met together.

Kaisa toivoi, että he voisivat palata tuttuihin väleihin helposti, mutta pelko oli kietonut itsensä tiukasti hänen mielensä ympärille.

Kaisa hoped that they could easily return to their familiar bonds, but fear had wrapped itself tightly around her mind.

Hetken kuluttua Kaisa näki Matin ja Ellan lähestyvän.

After a moment, Kaisa saw Matti and Ella approaching.

He hymyilivät leveästi ja halasivat häntä lämmöllä.

They smiled broadly and hugged her warmly.

"Kaisa!"

"Kaisa!"

Ella huudahti.

Ella exclaimed.

"Onko sinulla ollut ikävä meitä?"

"Have you missed us?"

Kaisa naurahti epävarmasti.

Kaisa laughed hesitantly.

"Totta kai, paljon."

"Of course, a lot."

He yrittivät keskustella, mutta asemalla oli niin meluisaa.

They tried to chat, but it was so noisy at the station.

Ihmiset tungeksivat ympäriinsä, ja oli vaikea löytää hiljaista nurkkaa rauhalliselle keskustelulle.

People were bustling around, and it was difficult to find a quiet corner for a peaceful conversation.

Kaisa katsoi sisaruksiaan ja sanoi: "Mennäänkö kahvilaan?

Kaisa looked at her siblings and said, "Shall we go to a café?

Siellä voisimme jutella rauhassa."

There we could talk in peace."

Matti ja Ella nyökkäsivät innostuneina.

Matti and Ella nodded excitedly.

He suuntasivat läheiseen kahvilaan, jossa oli rauhallisempi tunnelma.

They headed to a nearby café, where the atmosphere was calmer.

Istuessaan alas, Kaisa otti syvään henkeä ja aloitti kertomuksen heidän lapsuuden kesistä, jolloin he leikkivät yhdessä mummolan pihalla rantapallolla.

As they sat down, Kaisa took a deep breath and began recounting stories of their childhood summers, where they played together with a beach ball in their grandma's yard.

"Muistatteko sen ison kirsikkapuun?"

"Do you remember the big cherry tree?"

Kaisa kysyi, silmissään kiilto.

Kaisa asked, her eyes shining.

"Kuinka yritimme aina kerätä kirsikoita, mutta ne olivat aina liian korkealla?"

"How we always tried to pick cherries, but they were always too high?"

Ella ja Matti naurahtivat.

Ella and Matti chuckled.

"Ja se kerta kun Matti kaatui ja putosi purukasan päälle!"

"And that time when Matti fell and landed on top of the woodpile!"

Ella jatkoi nauraen.

Ella continued laughing.

Sisarukset alkoivat jakaa muistoja, nauraa ja välillä pyyhkiä kyyneleitä poskiltaan.

The siblings began to share memories, laugh, and sometimes wipe tears from their cheeks.

Tuo pieni muisto sai aikaan vyöryn tarinoita.

That small memory triggered a flood of stories.

Pelot väistyivät, ja hiljalleen tunne siitä, että he todella kuuluivat yhteen, vahvistui jälleen.

The fears faded away, and gradually, the feeling that they truly belonged together was strengthened once again.

Kun he lopulta nousivat lähteäkseen, aurinko paistoi kirkkaasti ikkunan läpi, valaisten heidän lämpimät hymynsä.

When they finally rose to leave, the sun shone brightly through the window, illuminating their warm smiles.

Kaisa tunsi itsensä kevyeksi ja onnelliseksi.

Kaisa felt light and happy.

Sisarusten välinen kuilu ei ollut niin suuri kuin hän oli pelännyt.

The gap between the siblings was not as wide as she had feared.

Kaisa päätti, että tästä eteenpäin hän ei antaisi ajan tai etäisyyden häiritä heidän suhdettaan.

Kaisa decided that from now on, she would not let time or distance disturb their relationship.

Yhteys oli vahva, ja se olisi jatkossa heidän kolmen vastuullaan.

The connection was strong, and from now on it would be their shared responsibility.

Tämä päivä rautatieasemalta kahvilaan oli uusi alku, jonka he kaikki ansaitsivat.

This day from the railway station to the café was a new beginning, one they all deserved.