Mika istui auton ratissa, ja Riikka katseli maisemaa auton ikkunasta.

Mika sat behind the wheel, and Riikka gazed at the scenery through the car window.

Asvaltti muuttui soratieksi, ja kaupungin äänet jäivät kauas taakse.

The asphalt turned into a gravel road, and the sounds of the city were left far behind.

He olivat matkalla mökille, keskelle Suomen kesää.

They were on their way to the cabin, in the middle of a Finnish summer.

Se oli pieni, punainen tupa järven rannalla, kaiken hälyn ja kiireen ulottumattomissa.

It was a small, red cottage by the lake, out of reach of all the hustle and bustle.

Mika oli ollut stressaantunut.

Mika had been stressed.

Työ oli vienyt häneltä voimat.

Work had drained him.

Riikka oli ehdottanut viikonloppua mökillä.

Riikka had suggested a weekend at the cabin.

"Luonto auttaa rentoutumaan," Riikka oli sanonut hymyillen.

"Luonto helps to relax," Riikka had said with a smile.

Mika toivoi niin.

Mika hoped so.

He saapuivat mökille iltapäivällä.

They arrived at the cabin in the afternoon.

Aurinko paistoi kirkkaasti järven yllä.

The sun shone brightly over the lake.

Vesi kimalsi kauniisti, ja ympärillä oleva metsä tuoksui kesältä.

The water shimmered beautifully, and the surrounding forest smelled of summer.

Mika tiesi, että hänen täytyi jättää työasiat taakseen.

Mika knew he needed to leave work matters behind.

Hän päätti jättää kännykkänsä eteisen hyllylle, pois mielestä.

He decided to leave his phone on the shelf in the hallway, out of sight and mind.

Ilta kului rauhallisesti.

The evening passed peacefully.

He istuivat laiturilla, jalat vedessä.

They sat on the dock, their feet in the water.

"Tämä on kuin toinen maailma," Mika sanoi.

"This is like another world," Mika said.

Riikka nyökkäsi, silmät suljettuina, kasvot käännettynä auringon lämpöön.

Riikka nodded, with her eyes closed, face turned to the warmth of the sun.

Seuraavana aamuna Riikka suunnitteli retkeä metsän siimekseen.

The next morning, Riikka planned a hike into the forest's heart.

He kävelivät yhdessä tutun polun.

They walked together on the familiar path.

Riikan askeleet olivat kevyet, kun taas Mika joutui taistelemaan työajatuksia vastaan.

Riikka's steps were light, while Mika struggled against work thoughts.

Polku kapeni ja kiemurteli kohti kallion reunaa.

The path narrowed and wound towards the edge of a cliff.

He saapuivat paikalle, josta näki koko järven.

They arrived at a spot from where they could see the entire lake.

"Tämä on minun suosikkipaikkani," Riikka huokaisi tyytyväisenä.

"This is my favorite place," Riikka sighed contentedly.

Mika istuutui viereen.

Mika sat down beside her.

Hiljaisuudessa hän tajusi, kuinka kauas oli ajautunut.

In the silence, he realized how far he had drifted.

"Riikka, minun on vaikea irrottautua," Mika tunnusti.

"Riikka, it's hard for me to let go," Mika confessed.

Riikka kietoi kätensä hänen ympärilleen.

Riikka wrapped her arms around him.

"Sinun täytyy löytää tasapaino," hän sanoi lempeästi.

"You need to find balance," she said gently.

Mika katsoi järvelle, sen rauhallisuuteen.

Mika looked at the lake, at its tranquility.

Hänen sisällään jokin rentoutui.

Something inside him relaxed.

Hän ymmärsi, että elämässä on muutakin kuin työ.

He understood that life holds more than just work.

He palasivat mökille käsi kädessä.

They returned to the cabin hand in hand.

Mika tunsi olevansa kevyempi.

Mika felt lighter.

Hän oli löytänyt uuden tarkoituksen.

He had found a new purpose.

Vaikka työt odottaisivat kaupungissa, mökillä hän oli oppinut elämän yksinkertaisuuden kauneuden.

Although work awaited him in the city, at the cabin he had learned the beauty of life's simplicity.

Riikka hymyili hänelle.

Riikka smiled at him.

Heidän välillään vallitsi nyt syvä yhteys.

There was now a deep connection between them.

Kun viikonloppu päättyi ja he pakkasivat tavaransa, Mika tiesi, että palaisi mökille uudelleen.

When the weekend ended and they packed their things, Mika knew he would return to the cabin.

Se oli paikka, jossa hän saattoi olla oma itsensä.

It was a place where he could be himself.

Täydellinen pakopaikka, josta katsella elämää uusin silmin.

A perfect escape from which to view life with new eyes.