Kevät oli saapunut Helsingin laitamille.

Spring had arrived on the outskirts of Helsinki.

Ilma oli täynnä tuoreen männyn tuoksua, ja koivut huojuivat hennosti kevyessä tuulessa.

The air was filled with the fresh scent of pine, and the birches swayed gently in the light breeze.

Tarja seisoi keskellä suurta perhekotia, jonka seinät olivat nähneet vuosikymmenien perhetapahtumia, juhlia ja iltoja takkatulen ääressä.

Tarja stood in the middle of a large family home, whose walls had witnessed decades of family events, celebrations, and evenings by the fireplace.

Tänä iltana Tarja istui kynttilänvalossa vanhassa olohuoneessa ja selaili vanhoja valokuvia.

This evening, Tarja sat in candlelight in the old living room and browsed through old photographs.

Yksi kuva kuitenkin pysäytti hänet.

However, one picture stopped her.

Siinä oli tuntematon kasvo, jota hän ei osannut yhdistää kehenkään perheessään.

It was a face she didn't recognize, someone she couldn't connect to anyone in her family.

"Ehkä olen vain unohtanut," Tarja mietti hiljaa itsekseen, mutta hänen uteliaisuutensa ei antanut periksi.

"Maybe I've just forgotten," Tarja pondered quietly to herself, but her curiosity wouldn't let go.

Hän halusi tietää enemmän tästä tuntemattomasta.

She wanted to know more about this unknown person.

Juhannus, perinnejuhla valon ja valvomisen, lähestyi.

Midsummer, the traditional celebration of light and staying awake, was approaching.

Tarjalle juhannus merkitsi perhettä, tarinoita nuotion ympärillä, mutta tänä vuonna hän kaipasi myös vastauksia.

To Tarja, Midsummer meant family, stories around the bonfire, but this year she also longed for answers.

Tarja kääntyi serkkunsa Eeron puoleen kysyen tästä salaperäisestä henkilöstä, mutta Eero vain kohautti olkapäitään.

Tarja turned to her cousin Eero to ask about this mysterious person, but Eero just shrugged.

"En tiedä.

"I don't know.

Ehkä se on joku vanha sukulainen."

Maybe it's some old relative."

Seuraavaksi Tarja yritti kysellä muilta sukulaisiltaan.

Next, Tarja tried asking other relatives.

He kertoivat kuitenkin epämääräisiä tarinoita tai vältteleviä vastauksia.

However, they provided vague stories or evasive answers.

Pettyneenä Tarja tajusi, että hänen ainoa toivonsa oli Leena, hänen iäkäs isoäitinsä.

Disappointed, Tarja realized that her only hope was Leena, her elderly grandmother.

Leena oli elävä arkisto menneestä.

Leena was a living archive of the past.

Juhannusyö saapui, ja perhe kokoontui nuotion äärelle.

Midsummer night arrived, and the family gathered around the bonfire.

Kun muut olivat siirtyneet sisään tanssimaan ja laulamaan, Tarja päätti kysyä isoäidiltään suoraan.

When the others had moved inside to dance and sing, Tarja decided to ask her grandmother directly.

"Leena-mummu, kuka tämä henkilö on?"

"Grandma Leena, who is this person?"

hän kysyi osoittaen valokuvaa.

she asked, pointing to the photograph.

Leena katsoi kuvaa pitkään, ja hänen silmiinsä tuli kaukainen katse.

Leena looked at the picture for a long time, and a distant look appeared in her eyes.

"Sitä on pidetty salassa liian pitkään," Leena huokaisi lopulta ja alkoi kertoa.

"It's been kept secret for too long," Leena sighed finally and began to tell.

Valokuvan henkilö oli hänen oma serkkunsa, joka oli kadonnut sodan aikaan.

The person in the photograph was her own cousin, who had disappeared during the war.

Hänen tarinansa oli unohtunut, koska perhettä se oli satuttanut niin paljon.

His story had been forgotten because it had hurt the family so much.

Tarja kuunteli lumoutuneena, ja hänelle avautui uusi ymmärrys perheensä historiasta.

Tarja listened, enchanted, and a new understanding of her family's history unfolded for her.

Sukunsa kokemusten jakaminen toi heidät lähemmäs toisiaan, ja Tarja oppi hyväksymään, että menneisyys ei ole aina kaunista, mutta se tekee heistä sitä mitä he ovat tänään.

Sharing the experiences of her lineage brought them closer to one another, and Tarja learned to accept that the past is not always beautiful, but it makes them who they are today.

Kun juhannustuli hiipui ja Tarja istui hiljaa Leenan vieressä, hän tiesi löytäneensä jotain kallisarvoista.

As the Midsummer fire faded and Tarja sat quietly next to Leena, she knew she had found something precious.

Hän oli osaksi sukusaagaansa ja sen tarinoita, hyvässä ja pahassa.

She was part of her family saga and its stories, for better or for worse.

Tämä ilta oli alku uudelle, syvemmälle suhteelle perheeseen ja heidän salaisuuksiinsa.

This evening was the beginning of a new, deeper relationship with her family and their secrets.