Mökin piha oli täynnä elämää.

The cabin's yard was full of life.

Kesäyö oli valoisa ja juhlijat tanssivat nuotion ympärillä.

The summer night was bright, and the revelers danced around the bonfire.

Juhannus oli aina ollut Laurin suosikkijuhla.

Juhannus had always been Lauri's favorite celebration.

Tänä vuonna kaikki oli erilaista.

This year, everything was different.

Hänen päässään jyskyttävä migreeni teki kaikesta vaikeaa.

The pounding migraine in his head made everything difficult.

Lauri nojasi mökin seinään ja tunsi, kuinka kovaääninen musiikki lävisti hänen kipeän päänsä.

Lauri leaned against the cabin wall and felt how the loud music pierced his aching head.

Hän katsoi ystäviään, Sannaa ja Eeroa, jotka nauroivat valomeressä.

He watched his friends, Sanna and Eero, who laughed in the sea of lights.

Lauri halusi niin liittyä heihin, mutta kipu oli liikaa.

Lauri wanted so much to join them, but the pain was too much.

Silloin Lauri muisti saunan, mökin vieressä, metsän siimeksessä.

Then Lauri remembered the sauna, next to the cabin, in the shelter of the forest.

Sauna oli kuin turvapaikka, ja hän kaipasi hiljaisuutta.

The sauna was like a sanctuary, and he longed for silence.

Hän päätti mennä sinne rauhoittumaan ja toivoi, että sauna auttaisi migreenissä.

He decided to go there to calm down and hoped that the sauna would help with the migraine.

Sauna tuoksui tutulta puulta ja koivuvihda roikkui seinällä, kuivuneena mutta tuoksuvana.

The sauna smelled of familiar wood, and a birch whisk hung on the wall, dried but fragrant.

Lauri lisäsi vettä kiukaalle ja kuunteli höyryn sihisevää ääntä.

Lauri added water to the stove and listened to the hissing sound of steam.

Se oli rauhoittavaa, melkein kuin kehtolaulu.

It was soothing, almost like a lullaby.

Lauri sulki silmänsä ja yritti hengittää hitaasti.

Lauri closed his eyes and tried to breathe slowly.

Aika kului ja ovi avautui hiljalleen.

Time passed, and the door opened slowly.

Sanna tuli sisään, kysyen hiljaa: "Miten voit?"

Sanna came in, quietly asking, "How are you?"

Hän istui Laurin viereen ja katseli häntä lempeästi.

She sat down next to Lauri and looked at him gently.

"Ei niin hyvin", Lauri myönsi ja kertoi migreenistä ja ahdistuksesta.

"Not so well," Lauri admitted and told her about the migraine and anxiety.

Sanna kuunteli, nyökkäili ja lopulta sanoi: "Ehkä tämä on kehosi tapa kertoa, että tarvitset rauhaa.

Sanna listened, nodded, and finally said, "Maybe this is your body's way of telling you that you need peace.

Onko jotain erityistä, mikä stressaa sinua?"

Is there something specific that's stressing you?"

Lauri mietti hetken ja huomasi, kuinka hänen ajatuksensa olivat sotkussa.

Lauri thought for a moment and noticed how his thoughts were jumbled.

Hän puhui töistä ja tulevaisuudesta, pelosta epätietoisuuden edessä.

He spoke about work and the future, about the fear of uncertainty.

Sanna nyökkäsi taas, ja ehdotti, että joskus vain hengittäminen ja hetkessä eläminen auttavat.

Sanna nodded again and suggested that sometimes just breathing and living in the moment help.

Saunan lämpö kietoutui perustavanlaiseen hiljaisuuteen, ja Lauri tunsi hetkellisen keveyden.

The warmth of the sauna wrapped itself in fundamental silence, and Lauri felt a momentary lightness.

Hänen hengityksensä tasaantui ja pää tuntui taas hänen omaltaan.

His breathing evened out, and his head felt like his own again.

Kun aurinko alkoi laskea, jättäen taivaalle kultaisia säteitä, Lauri tunsi helpotuksen virtaavan läpi kehostaan.

As the sun began to set, leaving golden rays in the sky, Lauri felt relief flowing through his body.

Päänsäryn paino oli väistynyt, ja hän tunsi olonsa tyynemmäksi.

The weight of the headache had lifted, and he felt calmer.

Sanna hymyili vierellään, ja Lauri kiitti häntä.

Sanna smiled beside him, and Lauri thanked her.

"Otamme askel kerrallaan", Sanna muistutti lempeästi.

"One step at a time," Sanna gently reminded.

Lauri palasi ulos Sannan ja Eeron kanssa.

Lauri went back outside with Sanna and Eero.

Juhlien ääni tuntui nyt ystävällisemmältä ja kutsuvammalta.

The sound of the festivities now felt friendlier and more inviting.

Lauri osasi arvostaa hetkeä, pieniä yksityiskohtia ympärillään.

Lauri could appreciate the moment, the small details around him.

Hän seisoi ystäviensä vieressä, katsellen, kun juhannuskokko roihusi kirkkaana yössä, ja tunsi viimein rauhan, jota oli etsinyt.

He stood next to his friends, watching as the juhannuskokko blazed brightly in the night, and finally felt the peace he had been searching for.