Akseli seisoi Temppeleiden kukkulan huipulla, jossa Apollon temppeli kohosi ylväänä taivasta kohti.

Akseli stood at the top of the Hill of Temples, where the Apollon temple rose majestically towards the sky.

Oli Apollonismoi-juhlan päivä, ja kevät oli puhjennut kukkaan.

It was the day of the Apollonismoi festival, and spring had blossomed.

Temppelialue oli koristeltu kukkaseppeleillä ja köynnöksillä, ja koko kaupunki oli tullut juhlimaan ja kunnioittamaan Apollon jumalaa.

The temple area was decorated with flower wreaths and garlands, and the entire city had come to celebrate and honor the god Apollon.

Akseli oli nuori runoilija, täynnä intoa ja toivoa.

Akseli was a young poet, full of enthusiasm and hope.

Hänen unelmansa oli voittaa paikan suurten runoilijoiden joukossa.

His dream was to win a place among the great poets of the area.

Tänään hän aikoi esittää uuden oodinsa festivaaleilla.

Today he intended to present his new ode at the festival.

Kaisa, kuuluisa runoilija ja kilpailun tuomari, olisi yleisössä.

Kaisa, a famous poet and the judge of the competition, would be in the audience.

Tämä oli Akselin suuri mahdollisuus.

This was Akseli's great opportunity.

Mutta kaikki eivät uskoneet häneen.

But not everyone believed in him.

Jukka, vanha runoilija, katsoi nuorukaista epäillen.

Jukka, an old poet, looked at the young man skeptically.

"Onko sinulla todella lahjaa, poika?"

"Do you really have talent, boy?"

Jukka kysyi äänekkäästi, saaden muutkin katsomaan Akselia kriittisesti.

Jukka asked loudly, causing others to look at Akseli critically.

"Ei ole helppoa nousta runouden huipulle."

"It is not easy to rise to the peak of poetry."

Akseli tunsi sydämensä pamppailevan, mutta päätti olla välittämättä Jukan sanoista.

Akseli felt his heart pounding, but decided to ignore Jukka's words.

Hän tiesi, että hänen runonsa oli hyvä.

He knew his poem was good.

Kun vuoro tuli, hän astui eteen ihmisjoukon eteen, hengitti syvään ja aloitti esityksensä.

When his turn came, he stepped forward in front of the crowd, took a deep breath, and began his performance.

Äkkiä tuuli nousi, ja se kiersi temppelin ympärillä huimaten kukkia ja häiriten kuulijoita.

Suddenly, the wind rose, swirling around the temple, scattering flowers and distracting the listeners.

Akselin ääni oli hukkua sen pauhuun.

Akseli’s voice was almost drowned out by its roar.

Hän jännitti hetkeksi, mutta sitten hän kohotti ääntään.

He tensed for a moment, but then he raised his voice.

Hän lausui runonsa vahvasti, selvät sanat kajahtivat temppelissä.

He recited his poem strongly, his clear words resounding in the temple.

Kun tuuli vihdoin tyyntyi, Akselin voimakas ääni jäi kaikumaan.

When the wind finally calmed, Akseli’s powerful voice lingered.

Kaisa oli vaikuttunut, samoin kuin koko yleisö.

Kaisa was impressed, as was the entire audience.

Akseli sai osakseen äänekkäät suosionosoitukset.

Akseli received loud applause.

Jopa Jukka nyökkäsi hyväksyvästi.

Even Jukka nodded approvingly.

Tämän päivän jälkeen Akseli ei ollut enää vain nuori runoilija.

After this day, Akseli was no longer just a young poet.

Hänestä oli tullut tunnustettu lahjakkuus koko yhteisössään, ja hän tiesi sydämessään olevansa oikealla tiellä.

He had become a recognized talent throughout his community, and he knew in his heart that he was on the right path.

Hän oli voittanut itseluottamuksen, ja löytänyt paikan, jota oli aina tavoitellut.

He had gained confidence and found the place he had always sought.

Akseli oli valmis ottamaan paikkansa suurten runoilijoiden joukossa, rohkeana ja itsenäisenä.

Akseli was ready to take his place among the great poets, brave and independent.