Helsingin päärautatieasema oli vilkasta.

Helsinki Central Railway Station was bustling.

Vapun iloinen ilmapiiri täytti ilman.

The joyful atmosphere of Vappu filled the air.

Kaikkialla oli ilmapalloja ja värikkäitä vaatteita.

Balloons and colorful clothes were everywhere.

Eero seisoi muiden odottajien joukossa.

Eero stood among the other people waiting.

Hänen katseensa oli keskittynyt aikataulutauluun.

His gaze was focused on the schedule board.

Hänellä oli tärkeä kokous kohta.

He had an important meeting soon.

Hän ei voinut myöhästyä.

He couldn't be late.

Mutta sitten, hänen rinnassaan tuntui kipua.

But then, he felt a pain in his chest.

Se oli terävä, kuin piikki.

It was sharp, like a spike.

Eero heilautti kättään ja puri hammasta.

Eero waved his hand and gritted his teeth.

"Se menee ohi", hän ajatteli.

"It will pass," he thought.

Sanna, Eeron kumppani, seisoi hänen vierellään.

Sanna, Eero's partner, stood beside him.

Hän huomasi heti Eeron kalpeat kasvot.

She immediately noticed Eero's pale face.

"Eero, oletko kunnossa?"

"Eero, are you okay?"

Sanna kysyi huolestuneena.

Sanna asked worriedly.

"Vähän huimaa, siinä kaikki", Eero vastasi.

"A bit dizzy, that's all," Eero replied.

Sanna ei vakuuttunut.

Sanna was not convinced.

"Sinun pitäisi nähdä lääkäri.

"You should see a doctor.

Tässä on jotain pielessä."

There's something wrong."

Eero pudisti päätään.

Eero shook his head.

"Minulla on kokous.

"I have a meeting.

Tämä menee ohi."

This will pass."

Ihmisiä kulki heidän ohi.

People walked past them.

He pitelivät ilmapalloja ja paperinauhoja.

They were holding balloons and streamers.

Lapsia juoksi iloisina.

Children ran around happily.

Junan ääni kaikui asemalla.

The sound of the train echoed in the station.

Kevään tuoksu leijui ilmassa.

The scent of spring lingered in the air.

Mutta Eero ei pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin jomottavaan kipuun.

But Eero couldn't focus on anything other than the throbbing pain.

Yhtäkkiä hänen päänsä pyörähti rajusti.

Suddenly, his head spun violently.

Maa keinui jalkojen alla.

The ground swayed beneath his feet.

Eero horjahti ja kaatui.

Eero staggered and fell.

Sanna huudahti säikähtäneenä.

Sanna shouted in fright.

Lähellä oli Jussi, matkustaja, joka huomasi heti tilanteen.

Nearby was Jussi, a traveler, who noticed the situation immediately.

Hän oli paramedic.

He was a paramedic.

Eero makasi maassa, silmät kiinni.

Eero lay on the ground, eyes closed.

Jussi polvistui hänen viereensä.

Jussi knelt beside him.

"Siirry sivuun", Jussi sanoi Sannalle.

"Move aside," Jussi said to Sanna.

"Anna tilaa."

"Give space."

Jussi tarkisti Eeron hengityksen ja sykkeen.

Jussi checked Eero's breathing and pulse.

Pian aseman henkilökunta saapui myös paikalle auttamaan.

Soon, the station staff also arrived to help.

Eero avasi hitaasti silmänsä.

Eero slowly opened his eyes.

Hän näki Sannan huolestuneet kasvot yläpuolellaan.

He saw Sanna's worried face above him.

"Eero, sinun täytyy mennä sairaalaan", Sanna sanoi.

"Eero, you need to go to the hospital," Sanna said.

Eero oli väsynyt ja kireä.

Eero was tired and tense.

Hän tiesi ettei voinut enää laiminlyödä oloaan.

He knew he could no longer neglect his condition.

Lopulta hän nyökkäsi.

Finally, he nodded.

Ambulanssi ajoi lähemmäs.

An ambulance drove closer.

Jussi auttoi Eeroa nousemaan paareille.

Jussi helped Eero onto the stretcher.

Sanna pysyi hänen vierellään koko ajan.

Sanna stayed beside him the entire time.

Matkalla sairaalaan Eero mietti.

On the way to the hospital, Eero thought.

Hän ymmärsi, että työ ei voinut olla tärkeämpää kuin terveys.

He realized that work couldn't be more important than health.

Eikä mikään ollut tärkeämpää kuin Sanna ja hänen tukensa.

And nothing was more important than Sanna and her support.

Kun Eero myöhemmin käveli sairaalan käytävillä toipilaana, hän kiitteli onneaan.

When Eero later walked through the hospital corridors as a recuperating patient, he was thankful for his luck.

Kiitollisuus täytti hänen sydämensä.

Gratitude filled his heart.

Hän tajusi, että oli saanut uuden mahdollisuuden.

He realized he had been given a new chance.

Hän kääntyi Sannan puoleen ja puristi hänen kättään.

He turned to Sanna and squeezed her hand.

"Anteeksi, että olin itsepäinen", Eero sanoi.

"Sorry for being stubborn," Eero said.

"Olen oppinut läksyni."

"I've learned my lesson."

Sanna hymyili.

Sanna smiled.

"Tärkeintä on, että olet täällä."

"The most important thing is that you're here."

Kevään valo lankesi ikkunasta.

The light of spring fell through the window.

Eero tunsi sen lämmittävän kasvojaan.

Eero felt it warming his face.

Hän tiesi, että tästä eteenpäin hän pitää parempaa huolta itsestään.

He knew that from now on, he would take better care of himself.

Eikä koskaan enää pitäisi itsestäänselvyytenä rakkautta ja tukea, jota hänellä oli.

And never again take for granted the love and support he had.