Kivikirkon rauniot olivat tänä iltana erityisen kauniit.

The stone church ruins were especially beautiful tonight.

Lumi peitti kiviseinät ja mäntyjen oksat.

Snow covered the stone walls and the branches of the pine trees.

Yli jäi vain tähtien valo, kun Eeli, Aino ja Tapio kokoontuivat sinne talvipäivänseisauksen juhlaan.

Only the light of the stars remained as Eeli, Aino, and Tapio gathered there for the winter solstice celebration.

Ilma oli kylmä ja hengitys näkyi höyrynä.

The air was cold, and their breath was visible as steam.

Tämä ilta oli erityinen.

This night was special.

Kaikki odottivat revontulia.

Everyone was anticipating the northern lights.

Eeli seisoi hiljaa syrjemmällä.

Eeli stood quietly to the side.

Hän katseli raunioita ja mietti niiden historiaa.

He looked at the ruins and pondered their history.

Häntä kiinnosti aina paikallinen kansantieto ja tarinat.

He was always interested in local folklore and stories.

Mutta nyt hänen ajatuksensa harhailivat muualle.

But now his thoughts wandered elsewhere.

Tapio.

Tapio.

Eeli halusi korjata välinsä hänen kanssaan.

Eeli wanted to mend his relationship with him.

Vanhat riidat vaivasivat häntä.

Old quarrels troubled him.

Hän tiesi, että tämä yö voisi olla hänen tilaisuutensa.

He knew that this night could be his opportunity.

Aino, Eelin ystävä, tähyili jo langinkaaren pohjoista taivasta.

Aino, Eeli's friend, was already scanning the northern sky.

"Katso Eeli," hän huikkasi innokkaasti, "tänä yönä näemme varmasti revontulet!"

"Look Eeli," she called out eagerly, "surely we'll see the northern lights tonight!"

Aino rakasti tähtiä ja taivasta.

Aino loved stars and the sky.

Hänen intohimonaan oli jakaa yötähtien ihmeitä muiden kanssa.

Her passion was to share the wonders of the night sky with others.

Tapio seisoi hieman kauempana, lähellä raunioiden suurta kiveä.

Tapio stood a bit farther away, near the large stone of the ruins.

Hän oli nyt vähän eristäytynyt, mutta sydämessään hän kaipasi vanhaa ystävyyttään Eelin kanssa.

He was somewhat isolated now, but in his heart, he longed for his old friendship with Eeli.

Hän ei vain tiennyt, miten aloittaa keskustelu.

He just didn’t know how to start the conversation.

Pöyhkeys esti häntä tekemästä ensimmäistä siirtoa.

Pride kept him from making the first move.

Revontulet alkoivat ilmestyä.

The northern lights began to appear.

Ne liikkuivat taivaalla vihreinä ja violetteina loimina.

They moved across the sky in green and violet hues.

Sinä hetkenä, kun värit leikkivät heidän yllään, Eeli päätti ittelleen, että nyt oli aika.

At the moment the colors danced above them, Eeli decided to himself that now was the time.

Hän käveli Tapion luo ja pysähtyi hänen viereensä.

He walked over to Tapio and stopped beside him.

"Hei Tapio," Eeli aloitti hiljaa, katsoen taivaalle samaan suuntaan kuin Tapio.

"Hi Tapio," Eeli began quietly, looking at the sky in the same direction as Tapio.

"Onko sinulla ikävä vanhoja aikoja?

"Do you miss the old times?

Minulla on."

I do."

Tapio käänsi katseensa Eeliin.

Tapio turned his gaze to Eeli.

Hänen kasvojensa tiukka ilme lientyi, ja hän hymyili pienesti.

The stern look on his face softened, and he smiled slightly.

"On minulla.

"I do.

Ajattelin aina, että... ikävä kyllä jäi kesken."

I always thought that... unfortunately, it was left unfinished."

He alkoivat puhua, ensin varovasti, sitten helpottuneesti.

They began to talk, first cautiously, then relievedly.

Entiset väärinymmärrykset puhuttiin läpi ja unohdettiin.

Misunderstandings of the past were discussed and forgotten.

Revontulet valaisivat heidän kasvonsa kauniisti.

The northern lights illuminated their faces beautifully.

Ilta oli jännittävä, mutta nyt se oli myös lämmin yhteyden hetki.

The evening was exciting, but now it was also a warm moment of connection.

Kun revontulet olivat hiipuneet, Eeli tunsi olonsa keveäksi ja toiveikkaaksi.

When the northern lights had faded, Eeli felt light and hopeful.

Hän otti ensimmäisen askeleen ystävyyden korjaamiseksi, ja se kannatti.

He had taken the first step toward repairing the friendship, and it was worth it.

Kivikirkon raunioiden mystinen tunnelma teki illasta unohtumattoman ja loi pohjan ystävyyden uudelle alulle.

The mystical atmosphere of the stone church ruins made the evening unforgettable and laid the foundation for a new beginning of friendship.

Lopulta, ystävyys voitti.

In the end, friendship prevailed.